Moni on saanut iloita viime päivinä marjametsässä kulkemisesta. Kelit ovat olleet hienot ja marjojakin on löytynyt. Joku on siellä kuitenkin menettänyt suuntavaistonsa, kun on keskittynyt vain sammaleiden tuijotteluun. Yht´äkkiä et enää tiedäkään mihin pitäisi mennä, tai missä olet nyt.

Luin jostain ajatuksen, että monen uskovan hengellinen suuntavaisto on melko huono. Tämä tuli esille jo siellä paratiisissa. Jäin miettimään tätä ajatusta. Miksi näin tapahtuu?

Varmasti yksi syy on se, että minulla ei ole hengellisiä maamerkkejä, Raamatun luku on aika vähäistä, muita uskovia en juurikaan tapaa ja kokouksiinkaan ei ihan aina jaksa lähteä.

Toinen tekijä voisi olla pimeässä vaeltaminen. Silloin, kun tulee hämärä, tai jopa ihan pimeä melkein omalla takapihallakin voi eksyä. Saattaa olla, että vaellat siinä hämärän rajamailla. Et ole kokonaan valossa, muttet täysin pimeässäkään. Suunnistat siinä harmaalla alueella, tasapainoilet nuoralla taivaan ja maailman välissä. 

Kolmas eksymistä aiheuttava tekijä on asenne. ”Kyllä minä tunnen ja tiedän mihin olen menossa, älä sinä tule neuvomaan!” Tai ehkä vain elatuksen huolet, pelko, epäusko tai elämän kriisi vaikuttaa sen, että katseesi painuu sinne mättäisiin. Kohta olet eksyksissä.

Ef. 5:15 antaa ohjeen jolla voi suunnistaa: ”Katsokaa siis tarkoin, miten vaellatte: ei niin kuin tyhmät, vaan niin kuin viisaat.”

Valoisia syyspäiviä, turvallisia metsäreissuja ja koetahan pysyä kartalla!