Syömme yleensä aamiaista parvekkeella. Näin on ollut jo keväästä lähtien. On mahtavaa ihailla kaunista luontoa, siemailla kahvia omasta mukista ja pikku hiljaa herätä uuteen päivään. Eräänä aamuna kuitenkin kaikki oli toisin; syksy oli tullut! Mitään erityistä ei huomannut, päivä oli samanlainen niin kuin monet muutkin, jostain silti kuitenkin aisti: syksy tuli!
Olen kuullut monia omakohtaisia kokemuksia siitä, kun ihminen on tullut uskoon. Eräskin kertoi, että hän aisti kevään lämmön, värit ja äänet aivan uudella tavalla, kun Jeesus tuli hänen elämäänsä.
Me uskovat odotamme Jeesusta palaavaksi takaisin tänne maan päälle noutamaan omiaan. Monen mielestä tästä aiheesta on puhuttu ihan kyllästymiseen asti, mitään ei vaan tunnu tapahtuvan. Uskon kuitenkin, että eräänä hyvin hyvin tavallisena päivänä, ehkä jo kovinkin pian saan todeta ja nähdä; Nyt Jeesus tuli!
Eräs ystävämme oli elänyt jonkinlaisessa sumussa pidemmän aikaa. Hän kertoi, että oli pyytänyt apua Jumalalta tähän olotilaansa. Eräänä aamuna hän oli ihmetellyt, että miksi kaikki on niin kirkasta, miksi tämä aamu on niin erilainen kuin monet muut. Hän ymmärsi, että rukouksiin oli saatu vastaus. Jeesus tuli ja auttoi tässä asiassa.
On mielenkiintoista kuulla ihmisten todistuksia siitä, miten heidän elämänsä on muuttunut kun yht´äkkiä yllätten, ehkä monien epätoivoisten vuosien ja monien rukousten jälkeen saat todeta: ”Jeesus tuli ja toi avun, Hän muutti elämäni.”
Onko Sinulla kokemus siitä kun Jeesus tuli? Kerro siitä minulle, kerro siitä muille. Se voi olla rohkaisuksi jollekin toiselle. Ehkä odotat omaan elämääsi selkeyttä, apua ja toivoa. Et vaan tiedä ketään, joka voisi auttaa. Uskallan suositella Sinulle: käänny Jeesuksen puoleen. Ehkä eräänä päivänä voit olla iloitsemassa siitä, että todella; Jeesus tuli!
Hyvää ja Siunattua Syksyä Sinulle!