Minun on helppo kuvitella Joulun tähden johdattavan itämaan viisaita tietäjiä, pimeässä etelän yössä. (Mat. 2:9) Siellä he kulkevat kohti Betlehemiä, katsomaan syntynyttä Kuningasta.
Joulun tähden tehdään paljon valmisteluja, osa tarpeellisia osa vähän vähemmän tärkeitä.
Jeesuksen tähden saamme viettää Joulua. Hänen syntymänsä muistoksi, vaikka se ei ehkä juuri osunutkaan kalenterissa siihen kohtaan. Jumala antoi suurimman lahjan ihmiskunnalle, antamalla Jeesuksen syntyä maailmaan ihmiseksi. Siihen verrattuna meidän valmistelut ja lahjojen ostot on vain pientä räpistelyä.
Jeesuksen tähden saan syntini anteeksi, saan pelastua synnin vallasta ja sen seurauksista. (Apt. 4:12) Ei ole mitään muuta syytä, jolla voin pelastua. Rakkauden tähden minuun Jeesus otti sen rangaistuksen päälleen, joka olisi kuulunut minulle. (1. Piet. 2:24) Sen tähden että minulla olisi iankaikkinen elämä. (Joh. 3:16)
Mitä sinä teet Joulun tähden? Oletko koskaan ajatellut mitä Jeesus on tehnyt Sinun tähden?
Hyvää, ja Siunattua Joulun aikaa Sinulle!
-Juha-