Päivän sankari

 Monet ovat lähteneet tutkimaan Jeesuksen olemassaoloa maan päällä. Myös Luukas, lääkäri ammatiltaan, halusi kertoa selonteon ristin Herrasta, joka poisti synnit meidän päältämme (Luuk.1:1-2)

Luukkaalla oli erittäin tarkka kertomus ylös nousseesta Jeesuksesta, koska hänellä oli paljon silminnäkijöiden kuvauksia.

Mielenkiintoista on, miten tarkasti hän kuvaa Marian, Jeesuksen äidin kertomuksen hänen raskaaksi tulemisestaan. Maria oli neitsyt ja nuori nainen, mutta Jumalan Pyhä Henki vaikutti niin, että hän tuli raskaaksi neitsyenä. (Luuk.1:26-38)

Niinpä hyvin monien muidenkin kiistattomien tutkimusten perusteella Jeesus on syntynyt maailmaan ja vaikutti maan päällä reilut kolmekymmentä vuotta. Mielenkiintoista on myös,

että ajanlaskumme on saanut alkunsa juuri tuosta Jeesuksen syntymästä ja Raamattu, jossa Luukaskin kirjoittaa on luetuin-, rakastetuin- ja vihatuin kirja maan päällä.

Tähän neitseestä syntyneeseen Jeesukseen me saamme tänään turvallisin mielin uskoa. Me voimme tänään myös turvata siihen käsittämättömän epäitsekkääseen ristintyöhön, jonka tähden Hän syntyi maailmaan sovittaen meidän kaikki pahat tekomme jokaista piirtoa myöten.

Näin Joulun ollessa kynnyksellä paketoimme ostamiamme lahjoja lahjakääröihin ilahduttaaksemme niillä läheisiämme. Juuri tuokin perinne kiirii sieltä tuhansien vuosien takaa, kun itämaan tietäjät toivat kultaa,suitsuketta ja mirhaa kunnioittaen Jeesus-lapsen  syntymää. 

Meidän onkin hyvä muistaa Joulun oikea sisältö ja kuka on todellinen Joulunsankari. Tämä päivänsankari ei edelleenkään ajattele itseään, vaan on valmis pysähtymään jokaisen luokse, oli hän sitten musta tai valkoinen, köyhä tai rikas, lapsi tai aikuinen. Hänen sydän on puhdasta kultaa ja pelkkää armoa täynnä.

Rauhaisaa Joulunaikaa toivottaen ja siunattua Vapahtajamme syntymäjuhlaa kunnioittaen:

Veltti Selin veljenne Herrassa

Vastaa